Maailmat

maailmat nousivat syvyydestä
liikkuivat lävitseni särkyivät
istuin sinisellä jakkaralla en siis kulkenut
kuitenkin jouduin yhä kauemmaksi
lähestyin sanojen tajuamista
kunnes käännyin enkä välittänyt niistä
nyt olen täynnä väsymystä
leikit eivät kiinnosta minua
kaikilla pihoilla lapset ovat ilkeitä
kaikilla pihoilla sanat vailla merkitystä
mihin veisin pelon inhon kangistuneet sanat
missä ojentaisin kädet päin tulta
minne ylipäätään menevät laulut joita kukaan
enää ei tahdo laulaa

Pentti Saarikoski / Runoja 1958